Aina silloin tällöin kuulen kysymyksen “mistä keksittiin koskettimet äärimetalliin?”. Siihen ei ole mitään helppoa ja lyhyttä vastausta, mutta yritän kuitenkin.

Koskettimet olivat osa metallimusiikkia - tai “jytää” - jo 70-luvulla, esimerkkinä vaikkapa Deep Purplen hienot urkusoundit ja -kuviot. 80-luvulle tultaessa koskettimet jatkoivat jyräämistään AOR:ksi muuttuneen progen puolella (Genesis, ELP, Rush jne) ja toisaalta tukkametallissa tai siihen päin kallellaan olevilla bändeillä - eihän kukaan voi olla muistamatta Van Halenin “Jump”-hitin kosketinriffiä.

Samoihin aikoihin, 80-luvun puolivälissä, metallin undergroundissa orasti pari uutta ennenkuulumatonta tyyliä: death metal ja black metal. Nämä genret olivat monin tavoin tukkametallin vastakohta: raaka soundi pelkillä kitaroilla, bassoilla, rummuilla ja örinävokaaleilla, melodisuudesta ei ollut tietoakaan kaikessa atonaalisuudessa ja pukeutuminenkin oli synkkää.

90-luvun alkuun tultaessa nämä genret alkoivat kuitenkin laajeta. Ehkä ensimmäinen death metal-levy koskettimilla koristeltuna oli Nocturnuksen “The Key”. Hieman myöhemmin tuli The Gatheringin debyyttialbumi “Always…” - ja näihin aikoihin tehtyjen haastattelujen mukaan Nocturnus olikin yksi The Gatheringin vaikuttajabändeistä. Nämä albumit olivat vielä hieman kömpelöitä, myös kosketinosuuksiltaan, mutta niillä oli omat vaikutuksensa. Pian koskettimet ilmestyivät myös black metallin puolelle..

Vuonna 1992 ilmestyi vielä eräs tärkeä ja menestystä saavuttanut metallialbumi, joka ei kuitenkaan ollut suoranaisesti death- tai black metallia, mutta jonka merkitys näiden genrejen kosketinten käytölle saattoi olla tärkeää. Dream Theater-bändin levy “Images & Words”. Siinä missä äärimetallin kosketinsoitanta oli hieman kömpelöä ja vasta omaa tyyliään hakevaa, Kevin Moore oli virtuoosi soittajana.

Näiden albumien jälkeen kosketinten käyttö yleistyi räjähdysmäisesti äärimetallissa 90-luvun puoliväliin tultaessa. Ei siis ihme, että Children of Bodom soittaessaan vielä Inearthed-nimellä otti mukaan kosketinsoittajan. Tai että Holopaisen Tuomas halusi luoda oman bändinsä, jossa kosketinten osuus tulisi olemaan suuri.

Ja kun muistelen oman vanhemman bändini alkuaikoja, niin koskettimet taisivat tulla mukaan viimeistään vuoden 1993 demolla. Niitä käytettiin hieman taustoilla ja introjen ja outrojen luomisessa. Vuoden 1994 “The Seven Goddesses of Frost”-demolla oli jo yksi kosketin”soolo”, erittäin kömpelö mutta soolo kuitenkin. Koskettimia käytetiin taustalla kahdella ensimmäisellä levyllä, kunnes viimein vuoden 1999 alussa saimme bändiin viimein oman kosketingurumme.. Siihen mennessä koskettimet olivat jo vakiinnuttaneet paikkansa äärimetallissa, eikä niiden käytölle taida olla loppua. Jokainen bändi käyttää niitä omalla tavallaan, ja monen sattuman ja kokeilun kautta mekin käytämme niitä omalla tavallamme.

Ihmeellistä, vasta nyt tajusin, että erään lempikirjani tunnusbiisi onkin ihan oikea biisi. Kaikkea sitä oppii tietämään, kun vanhaksi elää.

Taannoin Suomen mediassa puhuttiin hieman siitä, että metallimusiikki ei ole kantaaottavaa, vaan aivan päinvastaista: eskapistista ja/tai yltiöromtanttista.. Jotkut haluaisivat yhteiskunnallisesti kantaaottavia yhtyeitä, mutta suurelle osalle asia taitaa olla aivan yhdentekevä. Onhan näitä yhteiskunnallisesti aktiivia metalliyhtyeitä, mutta aika vähän verrattuna vaikkapa hard core punkiin tai muuhun punkiin päin kallellaan olevaan tyyliin.

Ainoat todella kantaaottavat bändit ovat metallin äärilaitaa. Monet black metal-yhtyeet vihaavat kristinuskoa ja varsinkin kristillisiä kirkkoja, kun taas uusinatsimetalliyhtyeet taas.. Niin, no, eipä heille kannata tässä blogissa paljon aikaa käyttää. Nämä ovat kuitenkin ääri-ilmiöitä, kun taas tarkoituksenani on miettiä hieman metallimusiikkia yleisesti.

Hyvä kysymys on se, mistä se eskapismi - pako todellisuudesta - oikein lähti liikkeelle. Nelisenkymmentä vuotta sitten, kun metalli alkoi kehittymään, yhdeksi tärkeimmistä metallimusiikin kehdoista oli Britannia, ja varsinkin Birminghamin seutu. Tokihan 70-luvulla oli paljonkin tärkeitä metallibändejä, mutta birminghamilaiset Black Sabbath ja Judas Priest olivat (ja ovat edelleen) yksi tärkeimmistä.

Birmingham on Iso-Britannian toiseksi suurin kaupunki ja ainakin ennen tunnettu teollisuudestaan. Suuret tehtaat = suuri joukko työväenluokan ihmisiä, ja tässä tapauksessa = paljon nuoria miehiä, joilla ei ole monta vaihtoehtoa tulevaisuudekseen. Joko mennään töihin tehtaaseen, kuten suuri osa suvusta, tai sitten ollaan työttömiä ja keksitään jotain ihan muuta. Eli siis perustetaan kavereiden kanssa bändejä.

Oli siis 70-luvun alkupuoli eikä punkin kantaaottavuudesta ollut vielä tietoakaan. Ehkä Britannian sen ajan henki oli sellainen, että varsinkin työväenluokka oli alistunut tai ehkä tarpeeksi tyytyväinen? En osaa sanoa. Mutta joka tapauksessa sekä Black Sabbathin että Judas Priestin työväenluokkainen tausta tuli esiin sanoitusten eskapismissa. Jos bändissä soittaminen oli täydellinen vastakohta tehtaassa työskentelylle, miksi ihmeessä olisi kuitenkin pitänyt laulaa arkipäivästä ja sen ongelmista? Bändit eivät halunneet tehdä eivätkä fanit olisi halunneet kuunnella lauluja raskaasta työviikosta tehtaalla ja niukasta palkasta.

Hieman myöhemmin tuli lisää brittiläisiä eskapistisia metalliyhtyeitä. Iron Maiden otti nimensä mestauslaitteesta, Venom puolestaan kehitti (kieli poskessa) black metalin esiasteen jne jne. Vaikka 70-luvulla esille tullut punk vaikuttikin 80-luvulla metalliin (mm. thrash metaliin), niin metallin eskapismi ei muuttunut mihinkään. Esimerkiksi Metallican 80-luvun levyt ovat Justice-levyä lukuunottamatta silkkaa pakoa todellisuudesta. Siellä täällä kuitenkin pilkahteli kantaaottavuutta, kuten vaikkapa juuri tällä Metallican …And Justice for All -levyllä.

Onko metallimusiikki sitten jämähtänyt alkuaikojensa arvoihin ja ajatuksiin? Kyllä ja ei. Metallimusiikin eskapismi on tärkeää metallille, sillä se tarjoaa monia erilaisia maailmoja, joihin kuitenkin ihmiset voivat samaistua, asuivat minkälaisessa kultturissa tahansa. HIMin romanttisen rakkausmetallin maailma on yleispätevä kaikille ihmisille, ja sama pätee esim. fantasiametalliin, Manowar-tyyppiseen machometalliin tai melkein mihin tahansa muuhun metallin alagenreen.

Suomalaisella metallilla olisi paljon hankalampi menestyä, jos bändit laulaisivatkin vaikkapa suomalaisen terveydenhoitojärjestelmän tehottomuudesta ja terveysalan työntekijöiden raskaasta työtaakasta :). Ainakin, jos laulaisivat suoraan asiasta ruohonjuuritasolta katsottuna. Tokihan tuostakin aiheesta voi kirjoittaa metallibiisiin sanoitukset, mutta se vaatii hyvin omaperäistä lähestymistapaa yksittäisen ihmisen näkökulmasta, eikä silloin kukaan taitaisi enää tietää, mistä sanat kertovat..

Tästä sitten voisi päästä viihteen ja taiteen eroihin, mutta se taitaa jäädä käsittelemättä. Ainakin tältä kerralta.

P.S. Tiistaina tulee kaksi vuotta Kainuun ja Klaukkalan pienen suuren miehen ja ystäväni poismenosta. On aina kauheaa, kun nuori, parhaassa iässään oleva ihminen tempaistaan äkkiä pois joukostamme, oli kyse sairaudesta tai (kuten tässä tapauksessa) onnettomuudesta.

http://langattomat.fi/ sanoo seuraavaa:

Langattomat äänilaitteet uhattuna!

Äänikäytössä olevien langattomien mikrofonien ja langattoman korvamonitoroinnin käyttämät taajuudet ovat Suomessa uhattuna. Analogiset televisiolähetykset ovat toimineet meidän käyttämällämme UHF-alueella (790 – 862 MHz). Viestintävirasto on päätymässä ratkaisuun, jossa tämä analogisilta TV-lähetyksiltä vapautuva kaista annettaisiin teleoperaattorien käyttöön. Samaisesta kaistasta kilpailevat televisioyhtiöt saisivat käyttöönsä alempana analogisilta televisioilta vapautuneen VHF-kaistan. Tämä sama ongelma on yleismaailmallinen.

Välillä olen miettinyt ja joskus minulta on myös kysytty, kannattaako bändin perustaa oma firma, ja jos kannattaa, niin milloin. Satoja tuhansia myyvillä suomalaisilla bändeillä on yleensä takana omat firmat, ja kuten alla olevasta Talouselämä-lehden linkistä näkyy, yhtiöt tuottavat todella hyvin voittoja.

Mutta onko pienempien yhtyeiden formioillakin mahdollista saada voittoa? Mitä se vaatii? Yritän tässä kirjoituksena kerätä pienen tietopaketin, ja kirjoitan asiasta myöhemmin lisää.

Aiheesta löytyy lisää mm:

• Talouselämä: Rock on parasta bisnestä
• Kehitysyhteistyön palvelukeskus: Viihdeteollisuuden raha kiertää maailmaa
• Muusikoiden.net keskustelu: Kustannusyhtiö omille biiseille?
• Musicfinland.com: Musiikinkustantaja pankkiirina
• Musicfinland.com: Yhtyeen jäsenten keskinäiset sopimukset
• Muusikoiden.net keskustelu: Konkareille: avoin yhtiö?
• Wikipedia: Tilintarkastaja (tarvitaan yhtiöissä)

Miksi oma firma?

Voidaan tietty ajatella hyveellisiä tarkoitusperiä, kuten “monet bändit pitävät siitä, että saavat pitää langat omissa käsissään”. Tärkein syy lienee kuitenkin raha ja se, että tehdessään sopimuksia eri yhtiöiden kanssa bändi menettää rahaa, vaikkakin bändin riski menettää omia rahojaan pienenee.

Ajatellaan vaikkapa bändiä, joka tekee levytyssopimuksen levy-yhtiö A:n kanssa, kustannussopimuksen yhtiö B:n kanssa ja keikkailusopimuksen ohjelmatoimisto C:n kanssa.

Bändi saa nyt A:lta rojalteina esim. 8 % jokaisesta myydystä levystä. B:n kanssa tehdyn sopimuksen myötä bändin biisintekijät saavat 66.67% Teosto-tuloista ja C-sopimuksen kautta 70-80% keikkatuloista.

Jos bändi olisi tehnyt itse levyn ja joko myynyt masternauhan yhtiölle tai lisensoinut, tulisi “rojalteina” 20-50% levyn tuloista, sanotaan nyt vaikkapa 25%. Jos bändi olisi jättänyt kustannussopimuksen tekemättä tai kustantanut ne itse oman yhtiön kautta, Teostotulot tulisivat 100%:sti bändille. Ja jos bändillä olisi oma ohjelmatoimisto, niin bändi saisi myös 100% keikkatuloista.

Nyt, jos bändin tuore levy möisi Suomessa 10 000 kpl ja bändi tekisi 25 keikkaa vuodessa (niin että keikasta tulisi voittoa 500€ per keikka), niin tulot olisivat:

1. Ei yhtiötä: n. 8000 € yhtiöltä A, n. 6500 € Teostolta ja n 9000 € keikoista = 23500 €.
2. Oma yhtiö: 25000 € yhtiöltä A, 10000 € Teostolta, 12500 € keikoista = 47500 €

Rahaa tulisi siis tuplasti enemmän.

Toisaalta, se voitto menee suht helposti masternauhan tekemiseen (nauhoitus, miksaus, masterointi, levyn kannet jne) - ja itse asiassa nauhoitus pitäisi hoitaa itse omilla (tai velka-)rahoilla jo reilusti ennen masterin myyntiä. Tähän liittyy tietty myös riski - entäpäs jos bändi ei saakaan myytyä masternauhaa millekään yhtiölle? Noh, silloin pitää perustaa oma levy-yhtiö!

Oman yhtiön riskit ovat suuret ja kulutkin kohtalaiset, mutta tarpeeksi suurella liikevaihdolla ja -voitolla se kannattaa.

Mitä yhtyeen oma firma voi tehdä?

Periaatteessa yhtä, muutamaa tai kaikkia seuraavista asioista:

1. Ohjelmatoimisto. Koska keikkapaikat eivät yleensä hoida rahaliikennettä kuin toisten yhtiöiden kanssa, on bändien yleensä joko tehtävä sopimus jonkun olemassaolevan ohjelmatoimiston kanssa tai perustaa oma.
2. Levy-yhtiö. Ottaa riskin eli tekee levyn valmiiksi ja lisensoi / tekee mastersopimuksen levy-yhtiön tai -yhtiöiden kanssa. Vaatii alkupääomaa.
3. Kustannusyhtiö(t). Joko bändille yhteinen tai jokaiselle biisintekijälle erikseen.
4. Tuotteiden myynti. Ehkä se helpoin tapa aloittaa yhtiö…?
5. Studiotoiminta (oma studio, tuottaminen, miksaus, masterointi, nauhoitus tai vaikkapa mainosten tekeminen). Vaatii reilusti alkupääomaa oman studion perustamiseksi.
6. Mikä tahansa muu bändin toimintaan liittyvä yhtiö.

Mitä mahdollisia yhtiömuotoja on?

1. Osakeyhtiö. Haitta: hieman kallis (alkupääomaksi pitää olla 2500 euroa). Etu: yhtiön omistajat eivät velkatilanteessa joudu maksamaan itse firman velkoja takaisin.
2. Avoin yhtiö. Etu: kevyempi kuin Oy. Haitta: omistajat ovat henk. koht. vastuussa firman veloista.
3. Kommandiittiyhtiö. Sopii mielestäni siinä tilanteessa, jos bändillä on bändin ulkopuolisia rahoittajia (joista tulee äänettömiä yhtiömiehiä). Muuten kuten avoin yhtiö.
4. Osuuskunta. Ehkä mielenkiintoisin näistä kaikesta, esimerkkinä Osuuskunta Lilith.

Milloin firma kannattaa perustaa?

1. Oman yhtiön pitää kannattaa taloudellisesti. Ei kannata perustaa firmaa, jos riskit ovat aivan liian suuret. Liikevaihdonkin pitää olla edes kohtalainen, tai muuten kaikki voitot menevät kuluihin.
2. Bändistä löytyy edes yksi tarpeeksi vastuullinen ja pitkäjänteinen ihminen, joka pystyy hoitamaan yhtiön asioita - varsinkin yhtiön taloutta.
3. Bändillä pitää olla jäsenten itsensä mielestä tulevaisuutta, ehkäpä ainakin 3-5 vuoden suunnitelma tulevaisuuden vasralle.
4. Bändillä pitää olla rahaa jo ennen kuin rahaa tulee - pitäähän levyt nauhoittaa jne.

Käytännössä siis yhtye kannattaa perustaa silloin, kun bändi tienaa tarpeeksi ja on varmasti toiminnassa tulevat vuodet. Mutta asiaa pitää silti miettiä tarkkaan :).

Viisut olivat ja menivät. Semifinaalissa TB sai 78 pistettä ja oli kahdeksas. Finaalissa bändi sai puolestaan vain 35 pistettä ja oli kahdeskymmenes toinen? Herää siis kysymys: miksi pisteitä ei tullut enempää ja miksi pisteet putosivat finaalissa?

En ole mikään Euroviisu-fani enkä ole viisuasiantuntija, mutta jotain kuitenkin voin päätellä menestyksestä verrattuna Lordin menestykseen.

1. Kieli. Englanti on kieltämättä Se Nykyinen Viisukieli - vain kahdekssa finaalin kappaleessa ei laulettu mitään englanniksi. Lordi voitti englannin kielellä. Tosin Turkin rokkibiisi oli poikkeus - kieli oli turkki ja sijoitus seitsemäs.

2. Vuonna 2006 Lordin voittaessa ei ollut toista rokkibändiä. Nyt Turkki varmasti veti rokkifanien pisteet. Kenties kävi niin, että Suomi keräsi 1. semifinaalissa rokkifanien pisteet ja Turkki 2. semifinaalissa.. Ja finaalissa rokista piti valita, jolloin suuri osa valitsi Turkin. Lisäksi hevityyppinen ja mahtipontinen Azerbaidžanin ooppera keräsi varmasti Nightwish-tyyppisestä mahtipontisesta hevistä pitävien pisteitä.

3. Lordi oli v. 2006 muutenkin sekä aivan uudentyyppinen bändi Euroviisuissa, ja sarjakuvamaisella imagollaan sopi paremmin kiiltokuvamaiseen Euroviisumeininkiin kuin Teräsbetoni. Teräsbetonin ongelma on sitä paitsi ollut aina se, pitäisikö bändi ottaa vakavasti tai ei. Ehkä eurooppalaiset äänestäjätkin joutuivat miettimään tätä liikaa?

4. Oliko se biisi nyt sitten tarpeeksi hyvä? Toisaalta, tarvitseeko biisin ollakaan mahdottoman hyvä, jos a) naapurimailta tulee tarpeeksi pisteitä (sija 1 - Venäjä) tai b) naispuolisella esiintyjällä on tarpeeksi vähän vaatteita (sijat 2-4 - Ukraina, Kreikka, Armenia). Norja viidennellä sijallaan toi tähänkin “sääntöön” kuitenkin poikkeuksen.

Loppupäätelmä: Teräsbetoni oli paras vaihtoehto näihin kisoihin - Kari Tapiolla Suomi tuskin olisi päässyt finaaliin. Tällä kertaa Manowar-henkinen uho riitti kuitenkin vain sijalle 22, joka sinänsä on jo ihan hyvä tulos, sillä 43 maan joukossa sija 22 on puolessavälissä. Olemme siis keskimääräisen hyviä euroviisuilijoita .).

Ja on vain ihan hyvä juttu, ettei metalli kuitenkaan ole “ratkaisu kaikkeen”, edes Euroviisuihin. Metalli on ihan oiva musiikkilaji monine ja moninaisine alagenreineen, mutta ei se kuitenkaan ole tarkoitettu kaikkien kuunneltavaksi. Ei edes Suomessa, jossa käytännössä joka viikko joku metallialbumi on albumilistan kymmenen parhaan joukossa…

P.S. Tässä olen parikin kertaa maininnut Turkin esityksen. Ihan hyvä biisi, varsinkin ‘viisuksi. Videota katsellessa tulee kieltämättä mieleen CMX kymmenen vuotta sitten ja pienellä ylimääräisellä poppivaihteella piristettynä. Laulaja näyttää hieman Yrjänältä ja toinen kitaristi muistuttaa vähän Halmkronaa.

Pistetään nyt tännekin, vaikka ehtikin Imperiumiin ennen…

Melodista deathmetallia esittävä ETERNAL TEARS OF SORROW on allekirjoittanut sopimuksen KHY Suomen Musiikki Oy:n kanssa. Yhtye tekee parhaillaan esituotantoa kuudennelle albumilleen joka julkaistaan maaliskuussa 2009. Yhtye levyttää jälleen Kemissä Tico Tico -studiolla Ahti Kortelaisen kera.

Bändin kovasta maineesta kertoo se että jo nyt, liki vuosi ennen julkaisua, Suomen Musiikki on tehnyt Euroopan sopimuksen Massacre Recordsin kanssa ja Japanin ja Aasian sopimuksen Marquee/Avalonin kanssa.

www.suomenmusiikki.fi
www.eternaltears.info

Jos haluat lisätietoa Tico-Tico-studiosta (jossa EToS on nauhoittanut musiikkia jo vuodesta ‘94), niin kannattaa lukea Ahdin haastattelu Pohjolan Sanomista.

Tämä kysymys tulee esiin satunnaisesti mutta silti säännöllisesti eri keskustelupalstoilla. Keskustelun todennäköisyys ei mielestäni liity siihen, kuinka paljon bändi on muuttunut, vaan alkaa yleensä silloin, kun bändi muuttuu hieman ja saa uudella tyylillään suurempaa suosiota.

Mutta miksi?

Lähdetään liikkeelle siitä, että 1) bändit muuttuvat.

• Nyt kun kuuntelee *) EToS vanhoja tuotoksia, niin monista biiseistä tulee koko ajan mieleen “mistähän ihmeestä tuollainen ratkaisu tuli mieleen” - oli kyse sitten ideoista, sanoituksista, sovituksista, soundeista jne jne.
• Niin, onhan niistä EToSin ensimmäisen esiasteen ensimmäisistä nauhoituksista aikaa jo 16 vuotta ja EToSin ensimmäisestä virallisesta nauhoituksestakin jo 14 vuotta.
• Mutta siltikin.. Onko yhtään yli 10-vuotiasta bändiä, joka ei olisi muuttunut, oli bändissä vaihtuneet jäsenet tai ei?

Kohdasta 1) seuraa väkisinkin, että 2) muusikot ja heidän tyylinsä muuttuvat.

• Ihminen on 20-vuotiaana eri ihminen kuin 30-vuotiaana. Ainakin toivottavasti. Samoin muusikko on kolmikymppisenä erilainen kuin kaksikymppisenä ja ainakin omasta mielestään parempi muusikko ja biisinkirjoittaja. Kymmenessä vuodessa ehtii kirjoittaa monta biisiä, ja silloin tietty muusikon tyylikin muuttuu ja hioutuu.

Muusikot muuttuvat, mutta toisaalta myös 3) ihmiset ja heidän mielipiteensä/mielihalunsa/makunsa muuttuvat.

• Kun ajatellaan musiikin kuuntelua, ne “tärkeät” levyt sattuvat kolahtamaan tiettyyn aikaan - jonain toisena aikana ne samat levyt ja samat biisit eivät kuulostaisi miltään.
• Yleensä ne suurimmat musiikilliset tulevat teini-iässä, siis alle kaksikymppisenä. Viimeistään kolmikymppisenä moni musiikin kuuntelija jämähtää niihin vanhoihin, tuttuihin tyyleihin ja bändeihin eikä enää innostu kuin harvasta uudesta tyylistä ja bändistä. Tähän on ehkä syynä se, mitä eräässä tutkimuksessa (jota en tähän hätään muista enkä löytänyt netistäkään) huomattiin: musiikki toimii murrosikäisten ylivuotavien tunteiden kontrollerina, jolloin suhde musiikkiin muodostuu aivan erityiseksi verrattuna aikuisiän musiikin kokemiseen.

Joten… Kohdista 1), 2) ja 3) seuraa, että 4) Musiikkitrendit muuttuvat.

• Musiikki kehittyy vuosi vuodelta eteenpäin: vanhat bändit kehittyvät ja tulee uusia bändejä, jotka sekoittavat vanhoja, jo olemassa olevia tyylejä ennakkoluulottomasti uusiksi tyyleiksi. Näin on tapahtunut rock- ja popmusiikissa 50 vuoden ajan ja niin tulee tapahtumaan.

*) Sikälimikäli kun pystyy kuuntelemaan vanhoja nauhoituksia vajoamatta liikaa (myötä)häpeän happamaan suohon.. Onneksi tämä koskee vain ihan ensimmäisiä tuotoksia.

Tämä mietiskely perustuu sellaiseen oletukseen, että bändit eivät muuta tyyliään tietoisesti kaupallisempaan suuntaan. Se on sitten eri juttu, vaikka lieneekin yleistä… En tiedä.

P.S. Keskustelupalstoilla on keskusteltu myös metallin nykytilanteesta ja tulevaisuudesta. Tällä kertaa ainoa kommenttini asiaan on: “Vierivä kivi ei sammaloidu, mutta vieriessään sen suurimmat särmät kyllä hioutuvat pois“. Kirjoitan asiasta lisää myöhemmin.

Helsingin Sanomat väittää: “Ruotsalaistutkimus: Rumpalit keskimääräistä älykkäämpiä“. Mutta basisteista ei puhuta mitään ;).